perjantai 13. joulukuuta 2013

mamia taas :3

hoi c:
Mua masentaa ja Helsingissä on hirveen ankea sää, joten kuvaaminen ei hirveesti innosta. Tai sitten oon vaan laiska, kuka tietää(?) :D
Päivät on taas mennyt lähinnä animen katsomiseen ja random lagailuun, edes piirtäminen ei jaksa innostaa mua, kun en tunnu keksivän mitään kivaa piirrettävää. Olen ihan ilonen, että joululoma alkaa kohta. Toivon mukaan saan SooHara otukseni sitten joululahjaksi. <:
Mitä muuta täällä on tapahtunut? Ei oikeastaan mitään erityistä. Meillä oli koulun pikkujuoludisco eilen, mutta itse en sinne mennyt, koska oisin kumminkin vaan saanut migreenikohtauksen siitä ihmismäärästä ja metelistä. Sen sijaan lähdin parin kaverin kanssa koulun kirjastoon lukemaan jotain ikivanhoja Anime-lehtiä sen kahden tunnin ajaksi, ja siellä oli sit ihan kivaa. Siinä -11 julkastussa lehdessä oli esittely Madoka Magica Puella Magista, ja Kyuube on kuulemma öllykkä. Katoin Puellan pari ekaa jaksoa joskus about vuosi sitte, ja taidan tässä jossain kohtaa jatkaa sen katsomista ihan vaan ton sanan öllykkä takia. :DD
Mun tekee kokoajan mieli mennä kuvaamaan neitejä, mut mä kumminkaan saisi mitään aikaan... Lisäksi mun muut Monsterit kuin Mika ja Mami ei tällä hetkellä jaksa millään innostaa. Mamia mä sit päädyin kuvailemaan tässä yks ilta, mutta kuvien laatu ei ole mitään mahtavaa kun oli niin hirveän pimeetä, että jouduin kuvaamaan salamalla. Sillon itsenäisyyslomallakin mun mummolla ollessani kuvailin Lunaa, mutta ne kuvat saan julkastuks vasta joskus ensviikolla, koska ehdin jo ladata ne äidillä olevalle koneelle. (taitavuus !!)

Jostain syystä Mamin hiukset on koko ajan ihan sähköset, en tiedä onko tolla nukella kenties käytetty laaduttomampia kuituja kuin muilla Monstereilla vai johtuuko toi kenties hiusten jäätävästä pituudesta. Kertokaa kumminkin ihmeessä, että miten voisin saada ton sähköisyyden pois.









jalkakuvat on pakollisia.

12 kommenttia:

  1. Awwws, aivan ihania kuvia c:
    Mami on todella suloinen kun sillä on suoristetut hiukset :333

    VastaaPoista
  2. Tosi nättejä kuvia c;
    Hmm, minun Gigini hiukset eivät ole yhtään sähköiset. Saisikohan hiusten sähköisyyttä pois kastelemalla vähän nuken hiuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos. :)
      jännää. :o voisin kyllä kokeilla käyttää vettä ~

      Poista
  3. Söpöjä kuvia ^3^
    Miun nukkejen hiukset tulee kanssa ihan sähköseks ku niihin laittaa joka paikkaa talkkia. Johtuisko siitä? :3

    VastaaPoista
  4. mamin höpsö ilme on jotenkin ihanan söpö n___n♥ todella suloisia kuvia varsinkin neljäs nuista :D ♥
    dont forget ;___;
    arvaa kenen ihQ paras kaveri teki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sille jouluahjaks FMA kangas kasiin jossa lukee dont forget homma ja edin takin kuvio 8) okei mitäjenna
      (blogger tahtos lähettää nää kahessa osassa (Y) )

      Poista
    2. kiitos ~ ^u^
      waaa epäreilua, mulle myös ;__;

      Poista
  5. Mami on ylisöpö ^-^
    Itelläni on aina välillä joko Junen tai Manan hiukset sähköset.. :c en osaa auttaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mami kiittää hihi :3
      Höh, on se erikoista... ://

      Poista

muistakin kommentoida c: