torstai 27. maaliskuuta 2014

emi ninjailee

terve pitkästä aikaa ^3^

En oo tosiaan vähään aikaan postaillu tähän blogiin kaikista erinäisistä syistä. Kuvausinto on ollut matalalla, ispiraatiota kyllä olis mut ei oo vaan jaksanu raahautua ulos. u__u'' Tänään raahasin sit lopulta itteni muutamaks minuutiks meidän takapihan kukkalaatikoille räpsimään muutaman epämääräsen kuvatuksen.
Eilen tuli jostain syystä keskellä yötä kamala kustomointihimo joten jouduin nappaamaan ensimmäisen käteen osuvan nuken ja lähteä repainttaamaan sen naamaa. Tällä kertaa uhriksi jouti Emi, joka sitten sai uuden naaman myötä myös aikamoisen persoonanmuutoksen. En oo jaksanut miettiä tuon uutta hahmoa, mutta se on selvää ettei kyseessä ole enää sama vanha. 
Ehdotuksia tyttösen uudesta hahmosta voi kertoa. n__n
Mun pitäisi muutenkin vähän päivitellä nuita nukkeprofiileja, varsinkin Izumi, Yuu, Keena ja nyt myös Emi tarvittevat uudet kuvat. 
(oonkohan mä ees tehny vielä uusiempien nukkejen kuvauksia valmiiksi? :o)

Blogger btw taas ittuilee mulle, joten teidän postausten lukeminen on haastavaa. (Tää ei jostain syystä suostu näyttämään mun lukulistaa -.-) Yritän kuitenkin parhaani mukaan päästä kommentoimaan. ''
 
Jos muuten katotte Emin silmiä tarkkaan voitte huomata että pistin tytön iirikset tahallani harottamaan tuollain söpösti koska derp.


















banneri :3
 
 
Mut heippa, toivonmukaan jaksan taas joku päivä raahautua ulos kuvaamaan. ^c^

3 kommenttia:

  1. oooo uuuuuu iiiii
    ihana uusi nassu >u< tykkään tosta naamio jutskasta, kun se tuleekin hiuksista :D! mutta, se ehkä toimisi paremmin jos olisi ohuempaa, ja moneen otteeseen naaman ympäri kierretty (naaah upea sa on tuolleenkin :3)
    banneri on aivan ihana! se on lempi kuvani juuri näistä >u< tosin neljänneksi alinkin kuva on tosi kiva :3

    VastaaPoista
  2. ihihi kiitos >3<
    oh, kiitos ideasta. :o voisin kokeilla tuollaistakin vaihtoehtoa neidille ^c^
    jee kiva että tykkäät nun

    VastaaPoista

muistakin kommentoida c: