keskiviikko 29. tammikuuta 2014

KT: Ei kuollut kylmää tunne

hoi ~
Anteeksi ihan hirveesti etten postannut sunnuntaina kuten olin luvannut. Mulla ei silloin ollut aikaa ja kuvatkin jäi äidin kotona olevalle koneelle. Uuden neidin pakettikuvat yms. saattee siis vasta joskus ensviikolla kun oon menossa sinne takas. 
Mutta joo, jaksoin vihdoin kuvata uuden kuvatarinan! >u< Kävin kuvaamassa kodin läheiseissä japanilaisessa puutarhassa. Oli ihan perkuleen kylmä, kamala tuuli jonka takia nuket kaatuili eikä halunneet pysyä missään asennoissa ja mun sormet oli aivan kohmeessa. Sit kun vielä kameran akku päätti loppua (otin viimeisen kuvan puhelimen kameralla, minkä näkee sen karmeasta laadusta), oisin voinut tappaa jonkun. u_u
Laatukaan ei oo mitään parasta kylmyyden takia, koittakaa kumminkin kestää ~

Mietin taustamusiikkia taas tosi kauan, ja lopulta päädyin Brothersiin. En tiedä sopiiko se tähän ollenkaan mut son nätti biisi joten pistäkää toki soimaan. :3



~ ei kuollut kylmää tunne ~

 Nimeni? Mami.
Ikäni? En tiedä.
Ammattini? Hänen nimensä on Uni. Hän on itse pahuus ja hänelle minä työskentelin ennen. Mutta tällä hetkellä?

 Tällä hetkellä minä olen karkumatkalla. Etsin tietä kuolleiden asuinsijoille, Hämärän Maahan kuten oppaani sitä nimittää.

 Niin, minun oppaani. Hän on eräs kuollut.

Tämä kaikki alkoi noin viikkoa sitten. Samana päivänä jona olin karannut Uni-saman luota kylmään talvi-ilmaan. Annahan, niin kerron ihan kaiken.

Menkäämme ajassa hieman taaksepäin.
 mami: *juoksee*
uni: Sinä voit yrittää juosta, sinä voit yrittää piiloutua. Mutta karkuun sinä et pääse.

 mami: *kaatuu*
uni: Sinussa on minun merkkini. Sen kautta minä näen jok'ikisen liikkeesi. Yrityksesi on tuhoon tuomittu, aivan kuten sinäkin, petturi.

uni: heh ~ *katoaa*

 mami: Mitä minä olenkaa tekemässä...
?: Jahas, sinulla taitaa olla pienoinen onglema.
mami: ku-kuka...

 mami: *nousee istumaan* Kuka sinä olet?

 ?: Kuka minä olen? Hyvä kysymys. *hymähdys*
Eläessäni minua kutsuttiin nimellä Kokoro. Sittemmin minä tavallaan vähän niin kuin kuolin. Ja kuolleilla kun ei sydäntä ole, en halunnut enää kantaa sitä nimeä.
Nykyään, he sanovat Shiinaksi.

 shiina: Mutta se ei ole nyt oleellista. Sinä taidat kaivata hieman apua, olenko oikeassa?

 mami: Shiina... Niin kaipaan, mutta mitä sinä muka voit tehdä?
 
hyi kauhee kattokaa nyt tota :D
shiina: Minä voin viedä sinut mukanani sinne missä kuolleet asuvat.

Hämärän Maahan.

~~
Sellaista. nun Mitäs pidätte Mamin uudesta hiustyylistä? c: Entäs Shiinalapsesta? Neidistä tulee viimeistään ensviikolla vähän lisää juttua. ^3^


Hei hei ~!! ♥

13 kommenttia:

  1. OI MIKÄ SULOISUUS siis tää kappale
    eivaa
    Shiina on oikein ihanastuttava ;-;! toivon että pijaan tulee uutta jututa hänestä :D
    hieno tarina! kylmyys on kurja juttu, mutta hyvä laatu näissä oli :D en olisi huomannut alimman kuvan ''huonompaa'' laatua ellet olisi siitä mitään maininnut :D
    tykkäsin miten tän tarinan olit toteuttanut, ihan kokonaisuudessaa, alku oli jännä ja kohoni loppua kohden :D!
    toivon että jatkat pijaan c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ahaha just niin :DD
      juu, mahdollisimman nopeasti yritän postata neidistä lisää ^3^
      kiitos. nun ah, musta tuo alin on ihan karmiva, toivottavasti en joudu enää ikinä laittamaan tänne puhelimella otettuja kuvia >n<
      jee, kiva että pidit. oon itekkin tähän melko tyytyväinen ^u^
      mahdollisimman nopeasti yritän ~

      Poista
  2. Wow, aivan ihana kuvatarina <333
    Shiina on tosi ihana, noin livenäkin paketissa cx
    Miekin varmaan etsin jostain tuon käsiini :D
    Jatkahhaan piaaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ^u^
      niinhän se on :D
      tottakai, son ihan ylimahtava nukke. rakastan sitä miten paljon mattel jaksaa panostaa nukkejen yksityiskohtiin c:
      tottakai ^w^

      Poista
  3. Tää on tosi ihana, jännä! ~

    VastaaPoista
  4. Mun puhelin tässä sooloilee ja vetelee omia ;_; Availee noita kuvia itsekseen, hyppää tekstin alkuun, eikä näytä kaikkia kuvia >:((
    Kiitos puhelimeni, sain luettua vain puolet tästä.. Mutta tykkäsin silti ;)

    VastaaPoista
  5. Liian ihana tarina herttinen owo ♥

    VastaaPoista

muistakin kommentoida c: